Tämä ei suoranaisesti liity SM-kisaan, mutta kun tässä on niin hyvä opetus…:

Tuli lokakuussa käytyä Louna-Rogainingissa. Mukavahenkinen tapahtuma ja sarjojen ajallisten kestojen lisääminen viime vuodesta toimi erinomaisesti. 6 tunnin sarjassa rastien lukumäärän kasvu teki ratasuunnittelusta heti mielenkiintoisempaa verrattuna viimevuotiseen 4 tunnin kisaan.

Louna-Rogassa oli hieno keli, lämpö nollan tienoilla, navakka tuuli, maassa paikoitellen jotain rakeen tapaista, lammikoita ja ojia kevyessä jäässä avoimilla paikoilla. Keli poutaa. Oma kisa alkoi hyvin, mutta 50 minuutin kohdalla suoritus meni rikki. Vastaan tuli leveä oja, josta ei hyppäämällä päässyt. No, oikealla puolella oli iso puu joen yli. Ote viereisen puun oksista ja kevyt hyppy ojan ylittävän puun rungolle. Ihan laho puu ei edes räsähtänyt, mureni vain palasiksi jalkojen alla. Kun jalkojen alle ei tullut mitään kovaa, jäi paino taakse ja putosin selälleni ojaan. Se on jännä tunne, kun 0,1 sekunnin pudotuksen ajan tietää, että kohta tapahtuu jotain todella epämiellyttävää eikä asialle pysty tekemään yhtään mitään.

Paniikissa nousin takaisin tietysti lähtörannalle. Kastuin kaulaa myöten. Tosin jalat olivat kuivat, kun Matti V. oli vinkannut, että hanki hylkeennahkasukat. Mutta kaulan ja nilkan väliltä kaikki oli läpimärkää. Uutta ojanylityspaikkaa etsiessäni huomasin, että vasemmalla olisi ollut 20 metrin päässä metsäautotie ojan yli.

No, ei tässä mitään, on tätä tapahtunut ennenkin ja aina on juoksemalla saanut lämmön päälle. Vaan ei tällä kertaa, keli oli liian kylmä ja tuulinen. Kahden tunnin kohdalla, kun saavuin juomapisteelle, jalat olivat jo ihan tunnottomat. Repussa oli onneksi vaihtolenkkarit ja vaihtopaita. Siis niin nopea varusteiden vaihto kuin turtana oli mahdollista. Lenkkareiden nauhoja en enää saanut muuta kuin kiristettyä, koska jäiset sormet eivät enää totelleet. Siis nauhojen irtolenkkejä en saanut kerittyä tossujen läpän alle, joten lenkit jäivät liehumaan vapaana. Edessä oli 1,5 kilometriä vesistön yli Kyynäränharjua pitkin. Päätin juosta vähän kovempaa harjukannaksen yli, jotta saisin paikat lämpimäksi ja vasta sitten keriä nauhat läpän alle.

Harjun loppupäässä oikean jalan tossun nauhalenkki tietysti tarttui toisen jalan tossun nappuloihin ja vauhdissa mätkähdin vartalo suorana eteenpäin. Jo toisen kerran tuli se salamannopea fiilis, että kohta rysähtää, eikä mahda yhtään mitään. Vasen käsi, jossa oli rannekompassi, jäi alle sydämen kohdalla. Koko 80 kiloinen massa siis paiskautui sydämen kohdalla kompassin päälle. Ihme ettei taju lähtenyt.

Hetki meni tokkurassa, mutta yritin vielä tämän jälkeen kävellä eteenpäin ja ottaa juoksuaskeleita, mutta pintahengitystä syvempi hengittäminen oli täyttä tuskaa. Järjestäjät onneksi hakivat maastosta pois. Myöhemmin röntgenkuvia tarkastellessaan lääkäri arveli, että nyt taisi tulla kahden viikon ulkonaliikkumiskielto. Onneksi ei mennyt kylkiluita. Vaimo totesi, että ”nyt tuli testattua, että ei sulla ainakaan osteoporoosia ole”. Tätä kirjoitettaessa 4 viikkoa tapaturman jälkeen yskiminen ja aivastaminen vihlaisee edelleen kipeästi, joku klöntti kehon sisällä kiristää.

Tapauksen opetus on tietysti se ikivanha: vaikka mikä olisi, niin tossunnauhat on saatava kiinni. Ja toisaalta: onnettomuudet tapaa kasaantua.

Edellisessä järjestelytoimikunnan kokouksessa päätettiin alustavasti, että jos ei mitään mutkia tule matkan varrella, niin SM-kisan kartta laitetaan mittakaavaan 1:25 000. Jos tähän lopulta päädytään, kartan fyysiset mittasuhteet tulevat vastaamaan A1-arkin kokoista paperinpalaa. Siis suunnilleen samankokoista paperia kuin Latvian MM-rogassa 2017, jossa mittakaavakin oli sama 1:25 000. Latvian viidakoissa kulkukelpoisuus oli tosin selvästi huonompi kuin ensi vuonna Vaskijärvellä eikä elokuussa reitille ole luvassa yhtään jättiputkipeltoa. Mutta siis reittinsä styrox-palan päällä suunnittelevat saavat varautua aika isolla styroxilla.

Josta tuli mieleen, että olen mielenkiinnolla seurannut styrox-avusteista ratasuunnittelua: onko se oikeasti hyödyllistä, että rastien kohdille laitetaan nuppineulat (värilliset sellaiset, joissa väri kertoo rastin pistearvon) ja sitten kieputetaan lanka linnuntietä nuppineulalta nuppineulalle ja katsotaan, mikä reitti tuotti parhaat pisteet? Itselleni on ainakin ollut luontevampi taitella sopivan pituisella langalla kartan päällä toteutettavaksi aiottua reittiä pitkin mahdollisimman hyvät pisteet keräävä suunnitelma. Vaatimattomalla roga-kokemuksellani olen tullut johtopäätökseen, että ykkösasia hyvälle suunnitelmalle on se, että reitti kulkee niin, että vauhti ei missään vaiheessa pääse pahasti sakkaamaan. Tällöin suunniteltu matka tulee todennäköisemmin olemaan realistinen. Ja yksi tärkeä asia ratasuunnittelussa on ennakoida, missä ollaan pimeän aikaan. Ja tälle pimeälle pätkälle pyritään suunnittelemaan helppoja tiepätkiä ja rastinottoja. Mutta toki omat kokemukset 24h kisasta rajoittuu vain kahteen kertaan, joissa toisessa parini Marko sairastui kesken kisan ja toisessa oltiin ihan umpisurkeassa kunnossa, joten en väitä olevani asiantuntija. Minä vaan suunnittelen rataa asiantuntijoille. :)

Mutta siis näillä näkymin voitte lähteä alustavasti etsimään elokuuta varten 84 x 59 cm kokoista (= A1) styroxin palaa, kunhan kierrätätte sen käytön jälkeen asianmukaisesti.

Maastossa ollaan nyt käyty vasta 3 kertaa ja alustavia rastipisteitä on katsottu 22. Apulaisratamestari on ollut aika karheana, kun ei ole päässyt maastoon ihan luvatun useasti. Viimeksi paluumatkalla apulaisratamestari huokaisi auton etupenkillä syvään: ”Voi kun me voitaisiin tehdä tätä antoisaa ja elämälle merkityksen tuottavaa työtä joka ikinen päivä – eikö voitaisi jo huomenna palata?”. No, olisihan se hienoa. Näillä näkymin lumentulon puolesta voitaisiin kyllä tehdä hommia vielä pitkään tämän vuoden puolella.